Isät ja vauva

Mä haluan vauvan, vaan en miestä. Tai no ehkä ja isolla E:llä sekä kovilla ehdoilla. Tässä asioita, jotka ovat aika ehdottomia minulle.

1. Jos mä synnytän jollekkin miehelle vauvan ja se haluaa olla mun kanssa parisuhteessa, niin on turha lähteä varpajaisiin, kun lapsi on syntynyt. Ei helvetti, mä en tee sitä duunia ja käy sitä kipua, jotta toinen voisi kerätä sitten kaiken hauskuuden. Se on kyllä niin, että MINÄ juon sen konjakkilasin ja poltan sen sikarin. Koska MINÄ sen lapsen synnytinkin.

2. Mulle olis parempi tuoda sittenbs inne sairaalaan joko pizzaa tai hampurilaisateria, koska sairaalan ruuat on ihan hirveitä, eikä niitä usein aina edes saa synnytyksen jälkeen. Kiukku on aika helvetinmoinen, jos kaiken hyvän lisäksi mut jätetään näkemään nälkää, kun olen tehnyt suorituksen, jota vois verrata juoksu kisaan helsingistä jyväskylään.

3. Jos mun pitää herätä yöllä, niin sitten isänkin. Mä en ala vanhemmuuteen yhdenkään ihmisen kanssa, joka ei itse siihen valmis ole. Mielummin olen sitten se ainoa vanhempi, joka kaikesta huolehtii.

Jotenkin on niin vaikea ymmärtää, miksi kaikki on niin vaikeaa, kun se vauva syntyy. Ekat muutama viikkoa on ok, mutta sitten alkaa se valitus, kun on väsynyt, isi ei ota osaan jne. Sitten kun asiaa alkaa tarkemmin katsomaan, niin isi ei ota osaa, kun äiti heittäytyy marttyyriksi. Toiseksi, isi ei osaa, eikä siihen anneta edes mahdollisuutta.

Kun jätin oman vauvani ekaa kerran isän kanssa, soitteli isä 10min välein, valehtelematta ja tivasi koska tulen kotiin, kun vauva huutaa eikä osaa tehdä mitään. Arvatkaa mitä tein? Vastasin: Kuule se huutaa vaikka mä olisin siellä, jos ei ole märkä vaippa, nälkä tai väsy, niin sitten kannat sylissä. Etkä sä koskaan osaakkaan, jos mä hoidan sun puolesta. Opettele, niin minäkin tein. Ei mulle kukaan tullut kertomaan ja puolesta hoitamaan, kun se syntyi.
Sen jälkeen suljin puhelimen. Kyllä, näin tein ja jätin isän pärjäämään itsekseen. Jos minä osasin sen jo 15-vuotiaana, niin aikuinen mies todellakin osaa sen myös. (ja ei, en ollut tässä tapahtumassa 15-vuotta vaan yli 20).

On aika itsekästä äidiltä luulla, että hän on ainut joka osaa lasta oikein hoitaa. Se ei ole totta, ei ollenkaan.

Vauva VS Murkku

Vauva useinmiten kuolee oman äitinsä käden kautta. Äidit tappavat vauvoja eniten. En voi käsittää sitä, että mikä saa äidin tappamaan pienen nyytin, joka on täysin riippuvainen äitinsä hoivasta ja huolenpidosta. Toista olis jos kyseessä olis leukojaan aukoava ärsyttävä murkku, jonka pääasiallinen tehtävä tuntuu muutenkin olevan se, että tekee vanhempiensa elämästä helvetin. Siis näin kärjistettynä. Murkut on pahoja aukomaan päätänsä, paiskomaan ovia ja kääntämään kaiken niin, että loppujen lopuksi kaikki on sun omaa syytäsi, huolimatta siitä oliko murkku karkuteillä vai sotkiko koko asunnon, sillä välin kun olit töissä. Se on vanhempien vika jokatapauksessa, jos ei muuten, niin mitäs annoit niin paskat geenit.

Vauvan voi jättää hetkeksi parkumaan keuhkojaan vahvemmiksi ja painella vaikka ulos jos alkaa ahdistamaan, kunnes mittari on mennyt taas vihreälle, mutta teiniä ei. Ensiksi, kun jättää raivosta kirkuvan teinin, niin hormoonimyrskyissään on saattanut tuhota omaisuutta. Toiseksi, samoin tein kun avaat oven on uusi kohtaus odottamassa, jos sanot vahingossakin väärän sanan.

Mä syvästi ihmettelen, miten vauvalla on vaarana, ettei selviä hengissä vanhempiensa kanssa, mutta Teinillä ei tätä vaaraa ole.

Haluanko mä tosiaan vauvan, joka on 15-vuoden päästä hormoonimyrskyissä riehuva rääväsuu?

Minä tahdon vauvan!

Mä haluan lapsen! En tiedä koska sen tajusin, mutta niin se on. Vaikka välillä mun itseni on hirveän vaikea ymmärtää, että miksi ihmeessä? Varsinkin silloin, kun pikkuinen piltti saa megaraivarit kaupan kassalla ja huutaa naama punaisena, räkä poskella. Silloin innostun kysymään itseltäni "Miksi ihmeessä Sä tahtoisit tuollaisen?". Tai kun katson veljen vaimokkeen väsymyksestä riutuneita kasvoja ja seisovia silmiä. Silloin mietin, että olenko menettänyt viimeiset järjenrippeeni, kun haluan ehdoin tahdoin alkaa rääkkäämään itseäni unenpuutteella.
Mutta niin se vain on, että minä haluan sen vauvan. Haluan, haluan,haluan,haluan!

Projektia ei yhtään auta se, että olen eronnut ja sinkku. Tai no sinkku ja sinkku. Pyöriihän tuossa yksi kaksilahkeinen itsepäisesti mukana, mutta ainakaan vielä en ole nähnyt tarvetta sille, että laittaisimme vähät tavaramme yhteen. Eikä ole hänkään. Molemmille kuitenkin on selvää se, että mitä lakanoissa tapahtuu voi johtaa pieneen parkuvaan lopputulokseen. Ja todennäköisesti näin tulee tapahtumaankin, kun emme ehkäisyä käytä. Tai no, keskeytettyä...ainakin silloin tällöin. Ja selvää on sekin, ettei niitä tavaroita tulla laittamaan yhteen välttämättä siltikään, vaikka yhteinen lapsi alkunsa saisi.

Kaipa se olisi rehellisintä lapselle asua heti eri osoitteissa. Ja vähemmän traumaattista kuin erota joskus myöhemmin?

Ja kun katselen veljen poikaa, niin se on ihan selvää miksi sen pienen nyytin haluan. Onko ihanempaa kuin pienen vauvan tuoksu ja pikkuinen kätönen, joka tarttuu omaasi luottaen, että elämä kantaa ja sinä myös.